maanantai 11. tammikuuta 2016

uusi vuosi - uusi harkkapaikka

Nyt on lomat lusittu ja paluu arkeen!




Loma kului sille tyypilliseen tapaan erittäin nopeasti, eikä millään olisi jaksanut nousta torstai aamuna kello 8.00 ja lähteä harjoitteluun!

Nautin lomallani erityisen paljon ystävien seurasta ja juhlittuakin tuli oikein kunnolla, eli varsinaisesti nyt vasta olisikin oikein loman tarpeessa! :D
Kaikenkaikkiaan loppuvuosi oli yksi elämäni mukavimmista!


Nyt kuitenkin täytyy taas kasata arki kuntoon ja aloittaa harjoittelu uudessa paikassa.
Jatkan harjoitteluani nyt ainakin kuukauden täällä Raumalla Mattorauma -nimisessä yrityksessä, jotta saan asustella ja olla hetken ihan kotonakin.. Reppureissailu saa nyt toistaiseksi olla tauolla. :D

Mattorauma on ollut toiminnassa täällä jo pitkään ja nimensä mukaisesti se myi pääasiassa mattoja. Heillä oli kyllä jo tuolloin myös pieni valikoima tapetteja, mutta matot olivat se heidän ykkös juttunsa.
Viime vuoden lopulla yrityksessä vaihtui kuitenkin omistaja ja nyt siellä puhaltaa uudet tuulet. Mattojen lisäksi myynnissä on laaja valikoima tapetteja sekä laattoja, mutta myös hieman pienempää sisustustavaraakin.
Myynnin lisäksi he tarjoavat pienimuotoista suunnitteluapua sekä remonttipalveluita! Heillä ei ole käytössään mitään tietokoneohjelmia suunnittelussa, vaan he saattavat piirtää pika luonnoksia ehdotuksistaan tai vaan jutella asiakkaan kanssa toiveita vastaavista järjestelyistä!

He ovat muuttaneet toimintaansa myös siten, että nyt heiltä saa ostettua myös kaikenlaiset oheistarvikkeet tapetointiin. Ei siis tarvitse mennä muualta hakemaan teloja ja pensseleitä! Myös sisämaalit löytyvät valikoimasta.

Itse liike on ilmeeltään juuri omaa makuani vastaava - värimaailma on mustavalkearusehtava ja kalusteet ovat pääasiassa vanhoja löytöjä, joita on saatettu hieman tuunata tyyliin sopivimmiksi.


Tämän hetkiset näyteikkunat


Liike on saatu muutettua mielestäni juuri oikeaan suuntaan - sellaiseksi, josta jo ensivaikutelmassa saa kuvan trenditietoisesta ja asiansa osaavasta liikkeestä!
Siellä on saatu hienosti säilytettyä vanha ajan patina, mutta siihen rinnalle on tuotu uutta twistiä, jolla liikkeen ilme ja vaikutelma muuttuvat lähemmäksi tätä päivää.

Muutama kuva liikkeestä:






2 kommenttia:

  1. Muksaa harjoittelua - yritetään nähdä piakkoin ku oot taas lähempänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo täytyis kyllä nähdä, mutta kun tuntuu että viikot on aina niin täynnä ohjelmaa.. mut joo, eiköhän sen verran saa järjestettyä että ees kahville ehittäs ;D ...voi meinaan nyt olla että se espanja on edessäpäin tossa helmikuun alussa/puolivälissä!

      Poista