maanantai 25. tammikuuta 2016

Uusi viikko ja uudet näyteikkunat!

Toisella viikolla alkoikin jo enemmän tapahtumaan: asiakkaita kävi hieman enemmän,  ¨uskaltauduin¨ tarjoamaan apuani ja uudistimme myymälämme neljä näyteikkunaa! Tai oikeastaan työnantajani uudisti ikkunat yhdessä ulkopuolisen somistajan kanssa.



Tammikuu -ja muutenkin alkuvuosi- on kuulemma aina aika hiljaista aikaa sisustusfirmoilla, sillä asiakkaita ei yksinkertaisesti ole liikkeellä eikä suurempia remontteja vielä pakkasilla juurikaan tehdä. Joten harjoittelukin osui sen suhteen hieman huonoon aikaan tekemisen/oppimisen kannalta.

Viikko on kuitenkin kaiken kaikkiaan ollut mukava ja on ollut aikaa hieman tutustua työtovereihin ja liikkeen tapoihin. Työkaverini ovatkin mukavia, ja sen puolesta myymälässä on ollut mukava olla. Sanoinkin yhtenä aamuna työnantajalleni, että lähdin aamulla niin innolla töihin, että unohdin ottaa osan eväistänikin mukaan. :D





Vähän on alkanut jo hahmottumaan työntekijöiden työskentelytavat sekä liikkeen käytännöt, mutta tietysti vielä on paljon opittavaa, sillä en osaa edes kysyä kaikkea ennenkuin se tulee asiakkaan kautta eteen! Eivätkä tietysti työnantajanikaan ymmärrä opettaa minulle kaikkia asioita ennekuin ne käytännössä ilmenevät..


¨työ opettaa tekijäänsä¨

Hieman olen jo omatoimisesti tarjoutunut asiakkaita auttamaankin, mutta se on vaikeaa kun ei osaa muutakun esitellä näkyvissä olevia tuotteita - en vielä osaa sanoa minkäkin tapetin tai maton toimitusaikoja, valmistajia tai työhön tarvittavia välineitä tms. Olenkin pyrkinyt pysymään pääasiassa tapettipuolella ja siellä auttelemaan asiakkaita, sillä lattiamateriaalit ovat vielä suurin kysymysmerkki itselleni.

Olinkin erittäin iloinen, kun eräs nainen turvautui apuuni valitessaan olohuoneeseensa tapettia. Tuntui hyvälle kun muisti missä mitäkin tapettia oli, ja varsinkin kun löysin asiakkaan toiveita vastaavia vaihtoehtoja. Näin sain tehtyä myös ensimmäiset omat tapettikauppanikin! ;)




Loppuviikosta edessä oli näyteikkunoiden purkua sekä uudelleentekoa. En kauheasti innostunut siitä, sillä Visualisti-koulutuksessa niitä tehneenä, en juuri pitänyt niiden väkertämisestä.
Tietysti asia oli silloin aivan eri, kuin nyt, sillä kun teimme harjoitusikkunoita itseksemme, piti tavaratkin hankkia itse. Nyt tietysti sai käyttää myynnissä olevia tuotteita ja loput tavarat löytyivätkin työnantajani kätköistä..

Päätin, etten täysin tyrmää tehtävänantoa, sillä saattoihan se sujua nyt jo paremmin kuin edellisessä koulutuksessani, ja aloinkin kyselemään mitä ikkunaan laitettaisiin!
Samalla selvisi, etten saisikaan osallistua ikkunoiden tekoon, sillä hänellä oli oma somistaja, joka tulisi ikkunat yhdessä hänen kanssaan tekemään. Työnantajani suunnitteli ikkunaan tulevat tavarat sekä värimaailman, ja somistaja tuli sitten sijoittelemaan ne oikein ikkunaan.

Seurasin kuitenkin hommaa sivusta, ja aika helpolta se näytti ammattilaisen tekemänä! Hieman alkuun tietysti harmitti, etten päässyt lainkaan mukaan hommaan, mutta kun tiesin työnantajani tahtovan lopputuloksesta täydellisen, hänen tyyliinsä sopivan niin olikin mukavampi olla vain sivustaseuraajana! :D

Aiemmat ikkunat olivat jouluiset, joiden teemana oli punainen ja valkoinen, mutta nyt halusimme tuoda jotain hieman keväisempää tyyliä jokaiseen ikkunaan omalla värimaailmallaan. 
Ensimmäisestä tuli mustavalkoinen ja toisesta kevään trendivärin mukaan mintun vihreä. 


Ennen, ikkuna 1

Jälkeen, ikkuna 1


Ennen, ikkuna 2

Jälkeen, ikkuna 2

Kolmannesta ja neljännestä työnantajani halusi hieman vintage -henkisemmät ja värimaailmoiksi tulikin kultamusta ja sinihopea.


Ennen, ikkuna 3

Jälkeen, ikkuna 3


Ennen, ikkuna 4

Jälkeen, ikkuna 4


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti