tiistai 14. huhtikuuta 2015

Asiakastyön kalustejärjestelyä & kalusteita

Toiveena asiakkaalla oli, että sänky, työpöytä ja tuoli säilytettäisiin.
Kalustejärjestelyssä toiveena oli, että kirjoituspöytä tulisi ikkunan eteen ja sänky seinän viereen.
Muuten sain aika lailla vapaat kädet uusien kalusteiden hankintaan ja niiden sijoitteluun!
Olemassa olevista kalusteista tosiaan sänky, pöytä ja tuoli säilytetään. Ne ovat kaikki onneksi valkoisia, joten ne saa helposti mukautettua uuteenkin sisustukseen. 

Huoneessa oli pieni vaaleanpunaisen sävyinen arkku, joka toimi lähinnä säilytyskäytössä ja oli aika lailla piilotettuna ulkonäkönsä takia. Minussa se kuitenkin herätti ihastusta, joten päätin sitä tilassa hyödyntää! Kuitenkin sen väri hieman arveluttaa, joten sovimme, että se maalataan valkoiseksi.
Muutenkin kalusteet saavat olla valkoisia, sillä väriä tilaan tuodaan sisustusesineillä ja tekstiileillä.





Olen nyt tässä kuukauden päivät pyöritellyt kalusteita ympäri huonetta (kokenut hieman jopa stressiä) ja nyt sain vihdoin homman aika lailla selkeäksi itselleni! 
Kun järjestely alkoi miellyttää itseäni, sovin asiakkaan kanssa tapaamisen, jotta saisin kuulla myös heidän mielipiteensä. Samalla halusin hieman jutella budjetista ja mm. siitä, että haenko itse uudet kalusteet yms. kaupasta, vai hoitavatko he itse ne.

 Viimeisin luonnos, johon sitten olin tyytyväinen ja jonka näytin myös asiakkaalle, näytti tältä: --> 

Seinäprojektiot eivät täysin täsmää tulevaan, sillä mm.tauluja ja lamppuja en ole juurikaan sijoitellut tai sitten piirtänyt ollenkaan, koska halusin ensin kuulla mielipiteen kokonais järjestyksestä.
Värityskin on kuvassa lähes pelkästään valkoinen, sillä kalusteet tulevat olemaankin valkoisia, enkä vielä ollut pienesineiden värejä päättänyt, niin en niitä viitsinyt kuviin laittaa.

Asiakkaani oli erittäin tyytyväinen kaikkeen, paitsi ettei tuo kirjoituspöytä nyt ole siinä ikkunan edessä. Se ei ole siinä, koska kokonaisuus ratkaisi. Mikäli olisin laittanut pöydän pikkuikkunan eteen, olisi sänkykin tarvinnut sijoittaa uudelleen yms. 
Tässä kalustejärjestelyssä huoneeseen tuli eniten lattiatilaa (mahdollisille leikeille yms) ja eritoiminnoilla on ns. omat pisteensä. Esim. nukkuminen on nyt huoneen pimeimmässä kulmassa ja omissa oloissaan.

Kerroin asiakkaalle myös valaisin ehdotukseni ja he pitivät myös niistä.

Nyt siirrynkin pohtimaan pienesineitä ja verhoja & tyynyjä!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti